Mieheni sisko on jo todella kauan aikaa sitten pyytänyt minua esittelemään uutta kotiamme kuvien avulla. Muutimme tähän uuteen kotiin elokuussa 2007 ja nyt vihdoin ja viimein olen saanut aikaiseksi ottaa muutamia kuvia kodistamme. Kuvat ovat nyt jouluisia, sillä kotimme on vielä joulukunnossa. Joulukunnossa tarkoittaa minulle punaista väriä, sillä en jaksa katsella punaista väriä muuna aikana kovin pitkää...punainen on liian voimakas väri minulle. Tosin tänä jouluna olen jaksanut punaista yllättävän hyvin. Olen kaiketi ollut voimakkaan värin tarpeessa?? Joka tapauksessa tässä, Heidi ja te kaikki muut, kotimme kulmia, olkaa hyvä! (Paitsi, että kuvissa vain kulmia olohuoneesta ja sisääntuloaulasta...Akku loppui kesken kuvaamisen:O! Jatkan muiden huoneiden kuvaamista seuraavalla kerralla...koskakohan se koittaa??? Saa muistuttaa, jos kuvia ei ala tippua blogiin.)
Tänä jouluna "kuusen" ruukku sai koristeekseen jouluisen nauhankin! Täällä ei ole kuusia, mutta olemme jo kolmena Laosin joulunamme turvautuneet jonkinmoiseen havukasviin, joka muistuttaa sypressiä, mutta näyttää katajalta...Onko se sitten syptaja tai katressi??
Joulun aikaan laitan punareunaiset verhot olohuoneeseen. Ostin verhot talon edelliseltä asukkaalta, jonka lempiväri on viininpunainen. Verhot on tehty laadukkaasta laosilaisesta puuvillasta.
Lounastamme useimmiten tässä olohuoneen ruokapöydän ääressä. Keittiössä oleva ruokailuryhmä on kovin pieni. Ostimme kuvassa olevan ruokailuryhmän tähän uuteen kotiimme amerikkalaisilta ystäviltämme, jotka juuri muuttivat takaisin kotimaahansa. Täällä on kova puute hyvistä huonekaluista, joten ehdimme nipin napin ostamaan huonekalut, ennen kuin joukko muita ulkomaalaisia olisi halunnut ostaa pöydän ja tuolit. Meidän kotiimme tämä ryhmä sopii aivan täydellisesti! Seinällä oleva suuri taulu aasialaistaruston kuva-aiheella kuuluu taloon. Se oli liian suuri laitettavaksi vaikkapa varastoon, joten jätimme sen seinälle. En ole tällaisten taulujen ystävä, mutta jollain tavalla se sopii tänne Aasia-kotiimme.
Olohuoneestamme löytyy myös vitriini joillekin astioillemme sekä sähköpiano.
Tämäkin vitriini on täällä teetetty. Poikien edellinen opettaja, joka on kanadalainen, piirsi vitriinin. Arvatkaa painaako tämäkin huonekalu paljon?? Oikein, painaa!!
Olohuoneessa säilytän osan meille tulevista lehdistä. Tosin lehtiä tuppaa olemaan vähän joka huoneessa...niitä siis luetaan ahkerasti vähän joka paikassa.
Rakastan tätä kevyttä kynttelikköä...Peilin eteen asetettuna se loistaa herkkää valoa luoden ihanaa joulutunnelmaa..
Rakastan tätä kevyttä kynttelikköä...Peilin eteen asetettuna se loistaa herkkää valoa luoden ihanaa joulutunnelmaa..
Sisääntuloaulassamme on taloon kuuluva ruokakaappi. Kaappi oli niin likainen, että se olisi pitänyt räjäyttää ennen kuin sinne olisi voinut laittaa ruokaa. Aluksi pistin kaapin ulos, mutta nyt se on lankapuhelinpöytänä.
Joulun alla tämä pupupariskunta muutti meille asumaan. Ööh...tiedän, kuva on kovin epäselvä.
Sisääntuloaula, jossa suomalaiseen tapaan säilytetään mm. kenkiä. Täällä päin sisällä ei koskaan tepastella kengillä eikä niillä edes astuta sisään. Kengät jätetään aina ulos. Yöksi tosin kengät napataan sisälle. Täällä kun on noita varkaita ollut viime aikoina lisääntyvässä määrin. Meidänkin pihalla on viime viikolla ollut joku pitkäkyntinen. Oli napannut parit Thaimaasta tuomani valoköynnökset. Vorolla kävi vaan huono säkä: ne lamput oli jo rikki. Ehjiä en laittaisi ulos juuri siitä syystä, että joku voisi viedä ne pois. Se täällä on niin tylsää, että aina pitää olla varuillaan, ettei mitään viedä. Suomen lomalla viime kesänä minulla kesti monta viikkoa tottua siihen ajatukseen, että on ihan ok jättää polkupyörä ulos sekä päivällä että yöllä. (Me pidämme täällä pyöriä sisällä sekä päivällä että yöllä.)
Myös "tähystystuolini" pidetään sisällä silloin, kun sitä ei tarvita ulkona tähyilyyn.
15 kommenttia:
Onpas erinäköistä kuin teidän Suomen kodeissa!
Vintage Living - näin on!! Kaikki on toisin Aasiassa! Halusinpa tai en...;). Sisustuksenkin saralla olen joutunut ns. kuolemaan itselleni monta kertaa ja aina vaan uudestaan. Todellinen sisutusmakuni ei pääse täällä esille...se on mahdottomuus, valitettavasti. Mutta nyt elän Aasian aikaa ja koitan asettaa sydämenikin näihin tunnelmiin. Aina se ei ole helppoa...sydän kun kaipaa vaaleutta...Mutta olen päättänyt elää tätä hetkeä: Aasiassa aasialaisittain ja Suomessa sitten joskus taas suomalaisittain. Eli toden totta: erilaista se on!!
Ihanaa...
Todellakin nyt asut Aasiassa ja se saa näkyä. Mahtavaa kun esittelet meille kotiasi =) Meillä haaveissa joskus muuttaa myös lähemmäksi mieheni kotimaata, joten voipi olla että minun vaaleuteni ja rakkauteni kustavilaisuuteen saa väistyä ja tilalle tulee etelä-eurooppalaista ja pohjois-afrikkalaista, mutta nauttikaamme tästä hetkestä jossa nyt olemme =)
Teillä todella tunnelmallista ja lämmintä..
Hyvää alkavaa uutta vuotta 2008!!!
Heidi
<3
Kaunis koti teillä!
Ymmarran sisustustunteesi hyvin. Maassa maan tavalla. Aikoinaan vuokrasimme asuntomme kalustettuna niin etta vuokraisanta karsi ylimaaraisista pois.
Samaan tapaan on taalla kun joku muuttaa - muuraispesassakin on hiljaisempaa,silla meillakin on puute hyvista kunnollisista huonekaluista. Kevyet versiot puuttuvat kokonaan. Jos jollain niita on, ne kayvat hyvin kaupaksi.
Kauniin,tasapainoisen kodin olet kuitenkin saanut luotua.Ja jos meillakin onnistuisi tuo ilman kenkia sisalle tulo..
Kiitos perusteellisesta kuvareportaasista! Tosi soman näköistä. Tyynyt ovat ihanat.
Onpa kivan näköistä! Tarjoudun aina lähtemään saunatontuksi mukavan näköisiin asumuksiin, mutta teiltä ei taida sitä saunaa löytyä ;)
ipi - yllätys, yllätys, MEILLÄ ON SAUNA, vieläpä suomalaisella kiukaalla. :)
Todella kaunis koti teillä!
Löysin blogisi sennumarian linkkilistasta. Meidän perheemme löytää USA:n länsirannikolta.
Hyvää uutta vuotta!
Siellä on varmaan tosi edullista teettää noita kauniita kaappeja ja lasivitriinejä. Niiden tuominen Suomeen taitaa maksaa enemmän? Korjaa, jos olen väärässä. Kaunista on -aasialaiseen tyyliin! Nauti nyt ja päästä itsesi sitten myöhemmin vauhtiin vaaleuden kanssa vai mitä? Kaikelle on aikansa.
Olipa oman makusi mukaista tai ei, niin näin ulkopuolisen näkökumasta varsin viihtyisän näköistä teillä. Paljon ikkunoita, värikontrasteja, tavaroita eri paikoista.
Mulla on vakava puna-allergia. Joulunpunaista en kestä laisinkaan, viininpunaista siedän juuri joulun yli. Hämmästyksekseni ostin Kiinasta muutamia punaisia lyhtyjä, saapa nähdä kuinka pikaisesti hankkiudun niistä eroon. Jotenkin vain huumaannuin.
Niina - Jep...taitaa olla hintavaa rahdata huonekaluja Suomeen. Luultavammin myymme ja annamme huonekalut kuin muutkin tavarat (joita emme halua enää) pois, kun muutamme takaisin Suomeen. Aidon ranskalaisen muuttoarkun siirtomaa-ajoilta aion ainakin tuoda Suomeen sitten joskus...
välillä mietin oisko jotkut huonekalut kivoja Suomessakin, mutta luultavammin ne näyttäisi haasuilta SUomessa...???
Vilijonkka - Kiina ja punainen, siinäpä luonnollinen yhdistelmä. Meillä täällä on kiinalainen tori, jossa saa mitä tahansa arkeen liittyvää, mutta kiinalaiseen laatuun;). Kiinalaiset on kovia kauppiaita...todella paljon agressiivisempia kuin laot. Minulle tulee joka kerta kulttuurisokki, kun menen kiinatorille...;). Mutta ei sitä koskaan tiedä, mistä päin maailmaa itsensä löytää, joten parempi kun ei liikaa mene kenenkään "puolelle".
Ihastuttava koti teilla! Suurkiitos tirkistely mahdollisuudesta =D.
Minusta teillä on hurjan kaunista. Pidän huonekaluistanne....eivät ne hassuilta Suomessakaan näyttäsisi:)
Sinulla on sama lempiartisti kuin minulla,)
Ihanan cozya....Mmmm...nuo ihanat joulun punaiset tyynyt sohvalla ovat ihanat!
Mukavaa uutta vuotta sinulle sinne Laosiin!
Lähetä kommentti