maanantai 22. lokakuuta 2007

JOULUMUISTOJA


Koska en viime päivinä olen kuvaillut aivan mahdottomasti, päätin "kaivaa" esiin vanhoja kuvia. Eteeni tupsahti erä jouluisia kuvia ja ajattelin laittaa yhden niistä.

Tavallisesti en käytä kovinkaan paljon punaista päälläni enkä sisustuksessa, mutta joulun aikoihin olen viime vuosina suosinut punaista.

Tässä kuvassa on melko karua meininkiä ekasta joulustamme Laosissa. Meillä ei ollut paljoakaan jouluista mukanamme, joten tyhjästä piti nyhjäistä. Laitoin mm. pariin ikkunaan lakanat verhoiksi. Kyllä siinä oli muilla länsimaalaisilla ihmettelemistä, kun esittelin uusia verhojamme. Tosin kukaan ei aluksi uskonut puhuvani totta...

Sittemmin jouluiset tavarat ovat lisääntyneet täällä Laosin kodissamme. Ja pianhan niitä saa taas alkaa kaivaa esiin. Jee!

Onko kukaan muu miettinyt joulua vielä?

4 kommenttia:

Vilijonkka kirjoitti...

Jollain blogilla muistutettiin hiljan, että jouluun oli 66 päivää. Kääk. Aika alkaa olla kypsä jokavuotiselle pohdinnalle, että missä ollaan, riittääkö rahat lentoihin Suomeen, keksittäiskö jotain repäisevää paikan päällä jne. Ja sitten ne lahjaprojektit. Aina päätän aloittaa ajoissa, mutta olen yksinkertaisesti sitä tyyppiä, että ideat syntyäkseen vaativat paniikin. Ja sitten värkkään kahtena viimeisenä yönä kaksi prinsessamekkoa, kolme jumppapussia, viisi muistikirjaa, viisitoista kirjanmerkkiä jne. Toisaalta, mitäpä niihin lahjoihin enempää aikaa käyttämään, pysyypähän kiireen vuoksi suunnitelmat yksinkertaisina ja tekniikat nopeina.

Minäkin vierastan punaista, oikeammin suorastaan kammoan. Mutta jouluna kaivan tyytyväisenä mummilasta perimäni pikkuiset joululiinat ja ripottelen pitkin olkkaria. Muut tilat (ikään kuin asuisin suurestikin, heh) voivat olla valkoisia ja hopeisia, ikkunat täynnä silkkipaperihiutaleita. Joulukuuseen on sattumalta kertynyt paljon hopeisia ja vaaleansinisiä koristeita.

Aijai, nyt tuli oikea joulukuume. Kiitos muistutuksesta!

pikkujutut kirjoitti...

Oi, kyllä.Mietimme kuumeisesti olemmeko Suomessa vai täällä jouluna.Kohta lentoyhtiöt päättävät puolestamme ja myyvät ei oota.

Joulukortteja olen tehnyt lukuisia määriä joulumyyjäisiin mutta siinä on kaikki tähän menessä.Lahjaideoita on työn alla.Suomeen onneksi jätimme jo joululahjoja.. Joulumme on yleensä hyvin valkoinen,katsotaan mitä tänä vuonna.

Mutta kyllä tuo vilijonkan mainitsema 66 päivää pisti nyt ajatuksiin vauhtia. Lapsillehan on tehtävä myös joulukalenteri.

Vintage living kirjoitti...

Olen jo pari joululahjaa ostanut, kun sopivat osuivat tielle:) Niin ja joululahjapaperiksi valkoista, missä punaisia pilkkuja. Muuten en ole vielä joulua miettinyt...

Matroskin kirjoitti...

Olen ostanut joululahjoja ja alkanut suunnitella muita. Koristeisiin en panosta, kun ollaan varmaan vanhempieni luona vanhassa puutalossa, ei täällä elementtikerrostalokolmiossa.