perjantai 8. helmikuuta 2008

TALOVAHDIT


Viime viikot olen ollut todella saamaton blogini suhteen ja se harmittaa minua aivan valtavasti. En vain kertakaikkiaan ole jaksanut, vaikka mieleni on tehnytkin päivittää blogia. Ei kai sille voi mitään, että vauvalomalla on tarkoitus hoitaa vauvaa eikä istua koneen äärellä. Aika ja voimat eivät siis riitä liian moneen asiaan. Ja varsinkin, kun päiviin mahtuu niin monia tärkeitä asioita, jotka vain menevät blogin edelle...Näin sitten tämä jää ns. retuperälle. Voi, kumpa nyt saisin intoa ja voimia jatkaa tätä kivaa puuhaa. Näin iltaisin tahdon vain olla jo puoliunessa ja tieto siitä, että aamulla (ja yöllä) on jaksettava nousta pirteänä hoitamaan päivän touhuja, saa minut hyvin nopeasti katselemaan unia. Nytkään en aio kauaa kirjoitella, vaan alan suunnata kohti unten maita.

Huomenna olemme lähdössä Thaimaahan reiluksi viikoksi. Olemme menossa Fida Internationalin Kaakkois-Aasian suomalaispäiville, jossa tapaamme meille tärkeitä suomalaisia tältä alueelta. Ihanaa nähdä kaikkia!!

Kuten aina ennenkin, kaksi apulaistamme jäävät talovahdeiksemme. He ovat talossa yötä päivää (ainakin pitäisi olla...kyllä ovat, kysyn sitten pupuilta...;))vartioiden taloamme. On paljon huojentuneempi olo lähteä, kun tietää, että talossa on joku, joka tietää, miten hommat hoituu, kun emme ole paikalla. Lisäksi varkaat eivät viitsi vaivautua liian nopeasti, kun paikalla on joku. Siispä huomenna lentokoneen nokka kohti Thaimaata. Tulevan viikon aikana toivon saavani uutta puhtia arjen touhuihin!

4 kommenttia:

Vintage living kirjoitti...

Iloista matkaa! Eikä blogista kannata ottaa paineita, postaamisen kuuluu olla hauskaa, eikä velvollisuus:) vaikka kyllä silti joka päivä kurkkaan jos olet kirjoittanut. Itsekin usein postaan kun olen laittanut pojat nukkumaan, mutta siitä ei mies tykkää. Mutta harvoin on muuten aikaa. Ihanat vahtipuput.

Sennie kirjoitti...

Oikein upeaa ja onnistunutta reissua teille!!

Ruut kirjoitti...

Oli kiva tavata!!!
Suunnitellaan milloin tullaan :)
...mutta oli mulla asiaakin: Kuulin (näin) Niinalta, että olit ostanut niitä Tilda's kirjoja. Olin just ajateltu sitä, mutta mutta... nettikauppa josta löysin, toimitti vain Suomeen. Ostitko ne Suomessa käydessäsi?
;) Ruut

Niina kirjoitti...

Moi Ruut! Joo, oli ihanaa nähdä!!! Jäämme innolla teitä tänne odottelemaan...ja sitä ennen täytyy suunnitella niitä muitakin yhteisiä juttujamme.
Niistä kirjoista: Tilasin ne Ihana Living-kaupasta ja mulle on osoitettu oikein hyvää palvelua, sillä kirjat on lähetetty suoraan omaan postiboksiin.:)! Hintaahan tulee aika lailla enemmän, mutta enpä ole katunut ostoksiani...tosin aikaa kaikkien ihanien juttujen tekemiseen ei vielä ole ollut. Niitä aikoja odotellessa, katselen vain kirjojen ihania sivuja.