maanantai 28. tammikuuta 2008

TÄÄLLÄ NÄIN....

Tämä blogitauko on ollut hurjan pitkä. Olen ollut kädet täynnä työtä. Viimeiset kaksi viikkoa on mennyt vaihtuvien vieraiden kanssa, jolloin ei ole oikein aikaa eikä haluakaan istua koneen äärellä. On ollut virkistävää jutella ja kierrellä kaupunkia, vaikkakin valvottavan lapsen kanssa se on aika petollinen yhdistelmä. Fyysinen väsymys on vain lisääntynyt entisestään.
Mutta tulin vain ilmoittamaan, etten ole kadonnut minnekään, vaan jatkoa on luvassa. Paljon olisi kirjoitettavaa, mutta millään ei aikani siihen riitä. Pikku ripauksia elämästämme kerkiän vain tallentamaan.
Sen verran voin sanoa, että:
- Tyttö nousee innokkaana pöytien ja tuolien varaan.
- Pojat ahkeroivat edelleen sekä Suomi-että Enkkukoulua. (Tänään oli Suomi-koulussa molemmilla matikan kokeet ja molemmat saivat täydet kympit:)!)
- Tänään alkoi projektimme tilintarkastus. Tilintarkastaja saapui Filippiineiltä, kuten ennenkin.
- Tänään on kummallinen ilma: aurinko ei paista ja tuulee sekä muutaman kerran on ripotellut vettäkin(!), mutta on silti ihan sopiva ilma.
- Tällä viikolla allekirjoitetaan projektimme uusi sopimus valtion kanssa pääkaupungissa. Luultavammin lennämme miehen ja tytön kanssa allekirjoitustilaisuuteen yhdessä.
- Suunnittelen tulevien Kaakkois-Aasian Fida-Suomi-päivien ohjelmaosuuttani.
.....
Hauskaa ja rentouttavaa(onko maanantai rentouttava) maanantaita!
Ps. Ja eikä edes kuvaa...höh!

1 kommentti:

Sami, Anne & Niksu kirjoitti...

Hei missä viipyy eläintarhan kuvat?? Toivoo Niksu-serkku!