maanantai 8. lokakuuta 2007

MIU




Tämän kisun tarina on aika surullinen. Tarina on myös jo vanha, mutta ajattelin kertoa sen, koska harva saa hoitaakseen aitoa villikissaa.

Aika pian sen jälkeen, kun olimme muuttaneet Laosiin, hommasimme esikoiselle lemmikeiksi kaksi liskoa, varaania. Pian sen jälkeen meille alkoi tulla laoja kauppaamaan jos mitä eläimiä. Puutarhurimme jopa nappasi yhden kanan meille pieneen terraarioomme lemmikiksi. Se oli kyllä melko huvittava näky...Sanoin aika pian, että kanoja me ei tarvita, vaikka ne onkin hyödyllisiä ja varmaan kivojakin? Sen verran varovaisia olemme, ettemme ota pihallemme mahdollista influenssan kantajaa.

Joka tapauksessa eläimiä kaupattiin ja tyydyimme vain liskoihin, kunnes eräänä päivänä apulainen kantoi kotiimme tämän suloisen 15 cm pitkän orvoksi jääneen villikissan. Kisuli oli kerrassaan suloinen ja samalla niin säälittävä. Raukka oli jäänyt orvoksi, koska emo oli kuollut. Kissaa piti syöttää tuttipullolla ja hoitaa kuin pientä vauvaa yötä päivää. Pikkuinen kulki perässäni jalat haparoiden takamuksen muksahdellen maahan. Kisun ääntely oli sydäntäsärkevää villikissan naukumista, äänestä kuuli kyllä, että kyseessä ei ole mikään kotieläin vaan aito oikea villikissa, siis oikea petoeläin. Kaksi yötä ja päivää hoidin pikkuista ja sen jälkeen sanoin apulaiselle, etten aio ottaa kissaa, koska siinä on niin kova työ. Minulla ei ollut siihen aikaan mahdollisuuksia antaa kissalle niin paljon aikaa, koska olin päivät työssä ja yöllä halusin nukkua.

Joten kissa palasi takaisin apulaiselle, mutta reilun viikon päästä pikkukissa oli jo kuollut, koska kukaan ei hoitanut sitä. Harmitti todella paljon, sillä meillä kissa oli jo parissa päivässä voimistunut, kun sitä oli hoidettu ja kannettu paljon sylissä kuin emo konsanaan. Tietenkin jäin miettimään olisiko pitänyt hoitaa kissa loppuun, mutta kuinka kauan olisin voinut pitää villikissaa, josta ajan myötä olisi kasvanut melkoinen peto kuten se luonnossa on. Ei voi mitään, kissoja tulee ja menee...se on luonnon laki. Pienenä olisin kyllä itkenyt silmät päästäni, minä jolla oli pienenä aina kissa tai kaksi...

Joka tapauksessa tuo kissa oli todella suloinen ja samalla hurja!

5 kommenttia:

Niina kirjoitti...

Kuinka sydäntäsärkevä tarina. Kisuli on niin heikonnäköinen noissa kuvissa. Säälittävä. Resuisen suloinen. Rauha hänen sielulleen.

Pirtsakkaa tiistaita!

-Niina-

Vintage living kirjoitti...

Tuota, mun eläintuntemus on kyllä aika huonoa, mutta on kuitenkin sellainen käsitys, että jos villikissan pentu otetaan ihmisten hoiviin (varsinkin noin pieni)niin ei siitä tule villikissa vaan ihan tavallinen kesy kotikissa. Mutta kuten sanottu, en ole varma. Meillä pojat olisivat kovasti olleet ottamassa kissanpentua vuosi sitten kun kuulemma opettajalla oli kissanpentuja,joille ei ollut löytynyt kotia, niin että oli sanonut, että joutuu lopettamaan ne. Pojat kyselivät "Haluutko sää äiti sitten, että ne kuolee" kun sanoin ettei me nyt voida ottaa pentua tän remontin keskelle.

Cozy Place kirjoitti...

vintage living-on varmaan totta, että kissasta ei olisi tullut aivan villi yksilö, mutta villi sisimmässään olisi ollut?? Meidän liskotkin on kesyjä nyt, kun ovat olleet ihmisten kanssa, mutta saaliin saadessaan käyttäytyvät ihan petomaisesti, eli kyllä se "villeys" on sisällä jossain kuitenkin...
Minäkin ottaisin heti kissan tai kaksi meille, jos meillä ei olisi muu porukka niin allergista...

-C- [Tant C] kirjoitti...

Tämä oli surullinen tarina. Voi pientä kissa-parkaa, kun ei kukaan hoitanut.

Livia kirjoitti...

Voi pientä riepua...